sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

hylätyt huvilat.

Oon haaveillut seikkailusta Kruunuvuoren hylätyille huviloille ja tänään se retki sitten vihdoinkin toteutui. Olin paikasta aivan fiiliksissä, vaikka ränsistyneitä ja jo pitkälti tuhoutuneita huviloita katsellessa tulee samalla myös vähän surullinen olo. Miksi näin hienolla paikalla, varmaan joskus mielettömän upeina kohonneet rakennukset on hylätty ja päästetty tämmöseen kuntoon?








Lapselle Kruunuvuoren huviloilla olisi ollut myös paljon tutkittavaa, mutta varovainen pitää olla. Kaksi aikuista mukana ei ollut ollenkaan liikaa, koska maasto on täynnä lasinsiruja ja rojua. Rakennukset olivat tosi huonossa kunnossa, mutta niihin mihin vain suinkin vielä jotenkin pääsi sisälle, mun oli aivan pakko päästä. Oli siis senkin puolesta hyvä, että mies oli mukana - itekseni uskalsin mennä rakennuksiin sisälle (joskaan se ei ehkä ollut kovin järkevää), mutta lapsen kanssa se ei olisi onnistunut. Yläkertoihin maltoin olla menemättä, vaikka ainakin parista rakennuksesta portaat löytyikin.











 Verkkosaaren hylätty vene, Idän Palmu, mainittu myös hylätyillä huviloilla


Kruunuvuoren huvilat ovat nykyään yhä useamman tiedossa ja valitettavasti se harvemmin tekee tällaisille paikoille kovin hyvää. Palaan tänne uudelleen vielä kesällä ja toivon ettei huviloille eksyisi tuhopolttajia ja paikanrikkojia enää enempää. Olisi mukavaa, jos hylätyillä huviloilla voisi käydä seikkailemassa vielä vuosienkin päästä.


2 kommenttia:

  1. Hienoja kuvia, ja upean, mutta tosiaan samalla surullisen, näköinen paikka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Tuolla olisi riittänyt tutkittavaa, yhdellä kertaa ei edes ehditty nähdä kaikkea.

      Poista