sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

illallinen kahdelle.

Varoituksen sana: luvassa on ihan vaan pelkkää ruokakuvaspämmiä. 

Falang Pat Pong & Lady Boi

Poikasen syntymän jälkeen olemme viettäneet miehen kanssa hävyttömän vähän aikaa ihan vain kahden kesken. Meitä on nyt kolme ja se tuntuu niin luonnolliselta, että mun pitää oikein ponnistella muistaakseni, millaista oli ennen poikasen syntymää.

VIHERSIMPUKKA, PUNAINEN `NAHM JIM´ DRESSING
korianteria, merileväkaviaaria

Siksipä ravintolapöytävaraus kahdelle tuntui aluksi kovin erilaiselta. Ei tarvetta syöttötuolille pöytäseurueessamme. Kukaan ei yritä tiputella astioita tai ruokaa lattialle iloisten kiljahdusten saattelemana. Millaista on käydä ravintolassa syömässä ihan vaan aikuisten kesken, siitä mulla ei ollut enää juurikaan muistikuvia.

 `TUMERIC KANA SATAY´
grillattua kanaa, pähkinäistä kurkuma-satay-kastiketta, maapähkinärelissiä,
kookoskermaa, sitruunaruohoa

KARAMELLISOITU KAMPASIMPUKKA KUORESSAAN, TAMARINDIA
palmusokerilla karamellisoitua kampasimpukkaa, tummaa riisietikkaa, orgaanista kookosöljyä, thaiyrttisalaatti

Tämä oli meidän toinen kerta Farangissa. Yhdeksän ruokalajin menu aperitiiveineen ja suositusviineineen oli tajunnanräjäyttävä kokemus. Taas kerran.

MORNING GLORY, RAPEAA `SUOLA&PIPPURI´ TOFUA 
vesikrassia, paksoita, rapeakuoriseksi paistettua silken tofua

`BAN TAI´
litsivanukasta, kookos-suklaakakkua, vaniljalla maustettua kirsikkaa, litsi-kirsikkasorbettia

2 kommenttia:

  1. Voih. Tuota odotellessa. Poika täyttää kohta vuoden eikä olla vielä päästy mihinkään kahdestaan.. No ollaan se järkeilty niin, että keretään me vielä. Mutta silti. Tuosta haaveillessa. Ihanaa! Onnittelut!

    VastaaPoista
  2. Kyllä te vielä pääsette (: me käytiin miehen kanssa tuossa taannoin leffassa äitini jäädessä hoitamaan minityyppiä, joten tämä oli "jo" toinen kerta kun karattiin ulos kahestaan. Nyt saatiin pöytävaraus vasta ysiltä, joten poikanen oli ehtinyt käydä jo yöunille eikä tainnut tietää poissaolostamme tuon taivaallista ;) Meidän onneksi asutaan sen verran lähellä, että kotiin olisi päässyt nopeasti jos semmoinen tilanne olisi tullut.

    VastaaPoista