Huh, tää vuodenajan synkkyys tuntuu vievän ne mun vähäisetkin energiat mennessään. Joka aamu taistellaan kuitenkin itsemme liikkeelle. Ulkoilma piristää, vaikka harmaata onkin.
Vauva-arkea on takana yhdeksän kuukautta. Lapsen mukanaan tuoma elämänmuutos oli mullistava, ennen vauvaa vietin todellakin aivan erilaista elämää. Vaikka elämä ennen lasta oli melkoisen vauhdikasta (tai ehkä juuri siksi), kotona lapsen kanssa oleminen on ollut kaikenkaikkiaan ihan mukavaa. Vaikka toisinaan kaipaankin vapautta mennä niinkuin itseäni huvittaa, vielä eivät ole seinät alkaneet kaatua päälle. En koe, että olisin joutunut luopumaan mistään. Nyt elämä on vain erilaista kuin ennen, mutta se on monelta osin ihan hyväkin juttu.
Tänään me aloitettiin poikasen kanssa päivä kantoliinakahvilalla. Siellä vierähti useampi tunti, ja kun päästiin takaisin kotiin, oli yövuoron jälkeen pitkään nukkunut Isämieskin jo jalkeilla. Syötiin, hääräiltiin ja lähdettiin koko perhe yhdessä vaunulenkille. Vesilätäköitä, harmaata, tihkusadetta, harmaata, tuulta, harmaata..
Kaupan kautta kotiin, teen ruokaa, syödään, ollaan ja ihmetellään. Mies lähtee iltavuoroon puoli seitsemältä, poikanen käy nukkumaan tuntia myöhemmin. Päikkäreitä poikanen nukkuu enää vain yhdet (paitsi joskus saattaa ottaa myös pikapäikkärit liinassa/vaunuissa kun ollaan liikenteessä, mutta harvemmin enää niitäkään), ja se on helpottanut ja aikaistanut yöunille menoa mukavasti. Nykyään mullekin jää iltaan sitä paljon puhuttua omaa aikaa, mikä on tietysti ihan kaivattua sekin.
Semmoinen oli meidän tiistai.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti