lauantai 4. tammikuuta 2014

keittiötason pikatuunaus.

Pari kuukautta ennen poikasen syntymää muutimme uuteen kaupunginosaan ja vaihdoimme uuteen, isompaan asuntoon. Tämä on vuokrakämppä, jonka pohjaratkaisu, sijainti ja naapurusto ovat mielestäni vallan mainiot. Ollaan saatu naapurista jopa uusi äiti- ja vauvakaveri (:

Mutta asiaan: Kämppä on vanha, 70-luvun peruja. Kun vuokranantaja näytti ehdottamallemme pintaremontille vihreää valoa, repsottavat, likaiset ja vanhat tapetit revittiin ensimmäisenä pois. Valitsimme uutta tapettia eteiseen ja olohuoneeseen, kämpän muut seinät maalattiin kylpyhuonetta ja keittiön kaakeleita lukuunottamatta.

Isompi keittiö- tai kylpyhuoneremppa ei kuitenkaan tässä meidän tilanteessa tule kysymykseen. Aikani elämää nähnyttä keittiötä katseltuani ymmärsin, että jotain tälle on nyt kuitenkin tehtävä. Uskaltauduin kokeilemaan dc-fixiä keittiön kamalannäköiseen kulmatasoon. Dc-fix on siis yksinkertaisimmillaan paksua kontaktimuovia, jolla voi päällystää kodin pintoja helposti uudelleen. Tarvittaessa sen saa myös irrotettua siististi. Vähän kuin päällystäisi kirjaa, paitsi että päällystinkin keittiötä ;) Jälkeenpäin en voinut kuin ihmetellä, miksi hitossa en ole kokeillut tätä aikaisemmin?

ENNEN
JÄLKEEN
 Anteeksi kuvien huonolaatuisuus, ulkona vallitsevasta harmaudesta johtuen luonnonvalo ei oikein riittännyt.. Alla olevasta kuvasta näkyy ehkä paremmin valitsemani pinta, se on tuollainen harmaanmusta puukuvio. "Puunsyyt" paitsi näyttävät kivoilta, ovat omiaan piilottamaan 45cm:n leveiden muovisuikaleiden saumat.


 Tämä nopea keittiötason uudistus kustansi ~15 euroa. Aika kohtuullinen hinta minusta, varsinkin kun katsoo tuota kuvaa, jossa taso on vielä alkuperäisessä kuosissaan. 

.. pahoin kyllä pelkään, että homma saattaa lähteä nyt vähän käsistä. Innostuin keittiötason uudesta ilmeestä nimittäin niin paljon, että mielestäni myös kaapit ja kaakelit sietäisivät saada dc-fixiä pintaansa. Mitenköhän tässä vielä käy..?

2 kommenttia:

  1. Wautsi!! Jos et ois sanonu, mikä materiaali kyseessä, niin kuvasta katsoen oisin sanonu ilman muuta laminaatti! :) -Anni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitti! Olin kyllä itsekin yllättynyt miten kivannäköinen tuosta tuli (:

      Poista