hylätyt huvilat.

Oon haaveillut seikkailusta Kruunuvuoren hylätyille huviloille ja tänään se retki sitten vihdoinkin toteutui. Olin paikasta aivan fiiliksissä, vaikka ränsistyneitä ja jo pitkälti tuhoutuneita huviloita katsellessa tulee samalla myös vähän surullinen olo. Miksi näin hienolla paikalla, varmaan joskus mielettömän upeina kohonneet rakennukset on hylätty ja päästetty tämmöseen kuntoon?

Lapselle Kruunuvuoren huviloilla olisi ollut myös paljon tutkittavaa, mutta varovainen pitää olla. Kaksi aikuista mukana ei ollut ollenkaan liikaa, koska maasto on täynnä lasinsiruja ja rojua. Rakennukset olivat tosi huonossa kunnossa, mutta niihin mihin vain suinkin vielä jotenkin pääsi sisälle, mun oli aivan pakko päästä. Oli siis senkin puolesta hyvä, että mies oli mukana - itekseni uskalsin mennä rakennuksiin sisälle (joskaan se ei ehkä ollut kovin järkevää), mutta lapsen kanssa se ei olisi onnistunut. Yläkertoihin maltoin olla menemättä, vaikka ainakin parista rakennuksesta portaat löytyikin.

 Verkkosaaren hylätty vene, Idän Palmu, mainittu myös hylätyillä huviloilla

Kruunuvuoren huvilat ovat nykyään yhä useamman tiedossa ja valitettavasti se harvemmin tekee tällaisille paikoille kovin hyvää. Palaan tänne uudelleen vielä kesällä ja toivon ettei huviloille eksyisi tuhopolttajia ja paikanrikkojia enää enempää. Olisi mukavaa, jos hylätyillä huviloilla voisi käydä seikkailemassa vielä vuosienkin päästä.

kantoväline-esittelyssä vaihtoehdot kantorepulle.

Ergonominen kantaminen on selvästi koko ajan yleistymään päin ja se näkyy tässä minunkin blogissa siinä, että mahtipontinen hehkutuspostaukseni numbat mei tai-neliöliinasta on noussut blogin luetuimmaksi tekstiksi.

Meillä kannetaan tuota kohta parivuotiasta edelleen aktiivisesti ja varsinkin nyt kun kelit lämpenee ja ulkovaaterumba vähenee, ulos lähtiessä huomaan taas valitsevani mukaan yhä useammin rattaiden sijaan kantovälineen.

Oon aina tykännyt kantaa lähinnä kudotuilla liinoilla, mutta aina niiden kudottujen rinnalla on myös ollut jokin muu kantoväline. Varsinkin nyt vähän isomman lapsen kanssa kantaminen on usein sellasta "kyytiin-pois-kyytiin"-tyylistä, joten joskus reppu tai vastaava tuntuu kätevämmältä vaihtoehdolta silloin kun lähdetään ulkoilemaan.

taaperotula-kantoreppu

Kantoreput on nykyään tosi suosittuja, mutta mä en edelleenkään koe niitä solkien ja klipsujen takia omaksi jutukseni. Niinpä olenkin etsinyt vaihtoehtoja repulle - toinen niistä on ollut aiemmin esitelty neliöliina ja toinen meiltä nykyisin löytyvä ring tai.

numbat mei tai-neliöliina

Ring tai on neliöliinan tavoin vähän niin kuin repun ja liinan välimuoto. Molemmissa on paneeli niin kuin repussakin, mutta solkien ja klipsujen sijaan olka- ja vyötäröhihnat on solmittavat. Ring taissa on paneelin kummallakin sivulla rengaspari, jonka läpi olkahihnat pujotetaan. Neliöliinalla tai ring tailla kantotuntuma on minusta enemmän "liinamaisempi" kuin repussa ja sekin on varmaan yksi syy, miksi olen tykästynyt näillä kantamiseen reppua enemmän. 

taaperokokoinen koala ring tai

Mulla pyörähtäneet neliöliina ja ring tai ovat kumpikin Liinalapsen valmistamia. Neliöliinamme oli välikokoinen numbat mei tai. Koala ring taimme puolestaan on taaperokokoinen. On tosi yksilöllistä missä vaiheessa mikäkin koko sopii. Välikokoinen neliöliina tuli meille lapsen ollessa 10-kuinen ja välikoko menisi edelleen nyt lapsen ollessa melkein parivuotias. Samalla taaperokokokaan ei ole enää liian suuri. Lapsi käyttää tällä hetkellä vaatekokoa 92(-98) ja painaa n. 12-13kg.

neliöliina

ring tai

Nykyään toimin kantoliinayhdistyksen tukihenkilönä omien taitojeni mukaan ja opastuksissa multa kysytään usein, miten lapsen saa repulla selkään. Ennen käytin repun/neliön/ringtain kanssa samaa ns. supermiestekniikkaa kuin kudotulla liinallakin, mutta silloin vyötäröhihna oli mun mielestä vaikeampi saada niin optimaalisesti kuin olisi voinut. Nykyään käytän repulla/neliöllä/ringtailla tätä tekniikkaa (video), jolla lapsen saa nopeasti ja helposti selkäkantoon. 

Tässä esiteltyjen kantovälineiden lisäksi on olemassa myös muita vaihtoehtoja, mutta nämä on ne, joista itselläni on kokemusta. Toivottavasti tästä postauksesta oli iloa jollekin, joka miettii kantovälineviidakossa itselleen mieluisaa kantovälinettä.

Minkäslaisilla kantovälineillä teillä kannetaan, vai kannetaanko?

hylätty vene.

Mua kiehtoo hylätyt paikat. Kun sain kuulla Verkkosaaren laittomasta kaatopaikasta ja sieltä löytyvästä paatinraadosta, piti heti päästä vähän seikkailemaan..

Paikan lokaatio ei ollut ihan tarkkaan selvillä ja autiota rantaa katsellessa epäilin, löytyyköhän vene ollenkaan. Rantaa (ja jätevanaa) seuraamalla paikka löytyi kuitenkin ihan suht helposti. Lapsi matkasi mukana koala ring taissa, joka on vähän niin kuin repun ja liinan välimuoto. Kantoväline olikin ihan hyvä valinta, sillä vaikka laittomalle kaatopaikalle pääseekin myös tietä pitkin, me onnistuttiin valitsemaan menomatkalla se toinen reitti joka sisälsi mm. rantaliejua, -kivikkoa sekä -pajukkoa.. :D

Puoliksi uponnut paatti ei ollut paikan ainoa jäteongelma, sillä rannassa lojui kaikkea hylättyä kengistä ja vaatteista huonekaluihin ja rakennusjätteeseen. Ei voi ymmärtää miksi, eikö samalla vaivalla kaiken roskan olisi voitu kuskata jonnekin sellaiseen paikkaan, mihin ne saisi jättää ihan luvan kanssa? Paikalle samaan aikaan sattunut koiranulkoiluttaja kertoi, että vene on saanut mädäntyä rannassa vuosia ja vasta nyttemmin vajonnut rantaveteen. 

Kelle vene on mahtanut kuulua, missä kaikkialla se onkaan käynyt ja miksi se on hylätty Verkkosaaren rantaan? 

kotieläintilalla.

Kävimme tänään Fallkullan kotieläintilalla.

Tilalla vierailu oli ihan hauska kokemus, se muistutti mieleen omia lapsuusaikoja. Lapsuudenkodissa asuessani vietin paljon aikaa meiltä muutaman kilometrin päässä sijainneella kotieläintilalla, hoitaen ja rapsutellen eläimiä, siivoten karsinoita ja tietysti vähän heppailtuakin tuli siinä samalla. Lapsena minun oli vaikea käsittää, että jotkut eivät ole ikinä nähneet elävää possua, lypsäneet lehmää tai pitäneet kämmenillään ankanpoikasta :D

Vasta vähän vanhempana tajusin olleeni aika onnekas meidän lähellä sijainneesta kotieläintilasta ja siitä, että olen saanut osallistua maatilan arkeen. Vierailu Fallkullan tilalla oli minulle ensimmäinen, eikä oman kylän tilallakaan ole tullut käytyä aikoihin. Silti maatilamiljöössä oli jotain tosi kodikasta, kuvittelinhan mä pitkään että "sitten isona" asun maatilalla itsekin. No, nyt viihdynkin kaupungissa, mutta onhan se jollain tavalla vähän haikeaa ajatella, että omalle lapsellemme maatila eläimineen tulee ehkä aina olemaan vierasta ja eksoottista.

Kiva päivä oli kuitenkin kaikilla ja lapsi oli ihan täpinöissään päästessään katselemaan elämää maatilalla. Hienoa että tämmöinen paikka löytyy Helsingistäkin. Paluumatkalla lapsi pääsikin sitten taas ihailemaan lähijunia ja ratikoita ;)

pöytä + tuolit.

Löysin kirppikseltä pienen, mieleisen ruokaryhmän. Olen etsinyt erityisesti tuommoisia pinnatuoleja, jollaiset on olleet myös omassa lapsuudenkodissani.

Pöytä ja tuolit olivat jo sen verran ikääntyneet, että valkoinen pinta oli päässyt kulumaan ja kellastumaan. Maalasin pöydän ja tuoleihin käytin niitä maalinjämiä mitä meillä sattui kaapeissa olemaan. Mustaa, keltaista ja valkoista siis.

Näistä tulikin omasta mielestä ihan kivat ja tykkään kun kaikki tuolit eivät ole tylsästi saman väriset. Pahoittelut taas astetta kökömmistä kuvista.

kevättä.

Oli niin pitkää harmaata, että aivot meni talviunille.

Nyt kun aurinko on taas näyttäytynyt, olokin on heti paljon virkeempi. Ollaan oltu paljon ulkona, bongailtu junia, ne on esikoisen ihan lempijuttuja nykyään. Ratikat, metrojunat, junat, niitä vois tuijotella loputtomiin. Välillä puistoon ja kaupungille, sitten taas junia.

pallomeri.

Täällä ollaan, vaikken viime aikoina ole blogiin asti oikein mitään saanutkaan päivitettyä..

Tänään käytiin päiväristeilyllä Tallinnassa. Parasta oli kuitenkin pallomeri.