tiistai 1. huhtikuuta 2014

mitä teillä syödään arkena?


Minä olen innokas kokki, vielä innokkaampi leipuri. Pyöräytän kakun tuon tuosta, ruokaa laitan rakkaudella. Olen ollut vuosia lakto-ovo vegetaristi, suomeksi siis kasvissyöjä, jonka ruokavalioon kuuluu myös maitotuotteet ja kananmuna. Nykyään kelpuutan lautaselleni joskus myös eettisesti tuotettua kalaa tai lihaa, tai vaikka riistaa. Pidän puhtaista, mutta myös voimakkaista mauista. Arvostan suomalaista pienyrittäjyyttä ja suosin ruoanlaitossa lähituotettua sekä kauden makuja.


Näin olisin voinut kirjoittaa ennen paksuuntumistani. Sitten tuli se raskausajan väsymys, huono olo. Ruoanlaitto ei kiinnostanut enää yhtään. Pahimman väsymysjakson ohitettuani skarppasin vielä hetken, vaikka ennen rakastamani mausteinen ruoka ei enää maistunutkaan. Piti syödä jotain pliisua, tylsää. Muuta ei tehnyt mielikään. 

Synnytyksen jälkeen pystyin taas palaamaan vanhoihin makumieltymyksiini, mutta koska vauvavuoden alkaminen toi mukanaan vähän muutakin miettimistä, keittiöinnostukseni ei enää palannut entiselleen. 




Rakastan hyvää ruokaa (kukapa ei). Samalla olen kuitenkin ollut aina myös vähän sellainen ihminen, että jos arkirutiineista joku unohtuu, niin se on syöminen. Tällaista en tietenkään haluaisi lapselleni opettaa.

Nykyään mies, joka ei suhteemme alkuaikoina ollut omien sanojensa mukaan "mikään keittäjä" (ihan hyvä kokki, muttei erityisen innostunut ruuanlaittaja), loihtii meille ruuat, vieläpä hyvät sellaiset. Ja päättää mitä meillä syödään, koska mä olen siihen nykyään jotenkin todella kykenemätön. Koska mä oon kuitenkin se, joka on eniten kotona ja voisi ne ruokaostoksetkin hoitaa ihan omatoimisesti, olis kiva jos mun ajatukset päivän ruuasta olis muutakin "ihan sama, jotain nopeaa, jotain minkä tekemiseen ei mene kauan..". Kaupasta ostetaan tuon tuosta myös vähän mitä sattuu.


Herättäkää inspiraatio, auttakaa mua kirjoittamaan pitkästä aikaa kettiön liitutaululle viikon menu. Nyt saa heittää ne teidän parhaat arkiruokareseptit pöytään. 

(tämän postauksen kuvienottahetkistä on valitettavasti jo aikaa..)


2 kommenttia:

  1. Olette kyllä molemmat melkoisia velhoja keittiössä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos, mulla on kyllä ollut inspiraatio hukassa viime aikoina ja pahasti.. tän postauksen jälkeen yritin vähän parantaa tapojani. ps. pyysin tänään j:tä tuomaan kaupasta banaanikakkuaineksia koska se oli niin hyvää, pitää tehdä itekin :b

      Poista