3/52

Meillä asuu ihana pieni. Samalla myös pieni iso tahtotila. On varmasti vaikeaa tahtoa niin paljon. Elämä saattaa muuttua hetkessä dramaattiseksi, kun banaanissa on naruja, vaikkei niitä siihen halunnutkaan. Välillä tahdon määrästä menee ihan sekaisin. Sitä ei vaikka herkeä huutamasta haluavansa leipää, vaikka välipalaleipä on koko ajan odottanut pöydässä.

"en halua kävellä" "haluan kävellä" "en halua kävellä nätisti" "haluan mennä bussilla" "haluan mennä ulos" "haluan kuorma-auton". 

Minäkin halusin eilen alennusmyynneistä itselleni nahkarukkaset. Kassajonossa edessämme oleva rouva joutui toteamaan korviensa halkeavan jälkikasvuni esitellessä miten mahtavan kimeästi sitä voikaan huutaa. Tunnistan kyllä itsekin tunteen, jolloin sitä haluaisi mielummin vain ajella liukuportaissa jonottamisen sijaan.

viimeinen päivä hoitovapaalla.

En oikein tiedä, oliko mulla mitään odotuksia siitä, mitä hoitovapaalla oleminen tulee olemaan. Olen pyrkinyt elämään niin, ettei mun tarvitsisi miettiä ajan käyvän pitkäksi, etten joutuisi siihen olotilaan "ettei ole mitään tekemistä". Ensimmäiset puolitoistavuotta lapseni elämästä aika kulkikin kuin siivillä, mutta sen jälkeen huomasin turhautumisen hiipivän pääkoppaan.

Olen kiitollinen siitä, että mulla on ollut mahdollisuus olla hoitovapaalla. Ihan lapsen takia, mutta myös itsenikin. Hoitovapaa onkin ollut pääasiassa ihanaa aikaa. Äitinä oleminen on parasta, enkä ennen lasta tajunnut, miten paljon sitä voikaan toista rakastaa. Mutta en aio valehdella - olen myös joutunut kohtaamaan ja käsittelemään sellaisia tunteita ja ajatuksia, joita en olisi koskaan halunnut joutua kokemaan. Loppujen lopuksi sekin on hyvä. Koska jos vanhemmuus olisi vain sellaista kuin ehkä jossain alitajunnassa olen sen kuvitellut olevan, en olisi oppinut tästä yhtään mitään.

Lapsi aloittaa päiväkodin ja tutustumiset ovat sujuneet hienosti. Olen lähinnä seuraillut sivusta, miten hyvin lapsi menee muiden mukana. Ihannemaailmassa jatkaisin lapsen kanssa kotona vielä vuoden, mutta nyt on kuitenkin meille oikea aika tähän.



Palaan työmaalle motivoituneempana kuin koskaan. Reilun kahden vuoden aikana olen kasvanut ihmisenä, oppinut kärsivällisyydestä sekä kehittänyt organisointikykyjäni (ja lisäksi minusta on tullut fiksumpi rahankäyttäjä).

Yksi jakso päättyy ja toinen alkaa. Vastahan jäin äitiyslomalle...

kaksivuotias.

Tänään meidän hurmaava esikoinen täytti jo kaksi vuotta <3

"Viralliset" pirskeet pidämme vasta viikonloppuna, mutta tänäänkin päästiin jo virittäytymään juhlatunnelmaan ystäväperheen saapuessa kylään. Menoa ja meininkiä riitti päikkäriaikaan asti, eikä sittenkään olisi vielä millään malttanut mennä nukkumaan..

Iltapäivällä suuntasimme Roihuvuoreen, jossa vietettiin tänään hanami-juhlaa. Hanamia juhlitaan vuosittain kirsikkapuiden kukinta-aikaan. Aurinko paistoi ja väkeä oli liikkeellä paljon. Kiipesimme vesitorninmäelle katselemaan juhlaa, tornin kupeessa oli sen verran rauhallisempaa, että muksunkin uskalsi päästää juoksentelemaan ympäriinsä. Vesitornilta jatkoimme matkaa japanilaistyyliseen puutarhaan, jossa vierailimme myös viime vuonna. 

Kaksi vuotta on mennyt yhdessä hujauksessa. Hurjasti onnea meidän rakkaimmalle syntymäpäivän johdosta!