marjapiirakka.

Tein tuossa jokin aika sitten perinteisen marjastusreissun lapsuudenmaisemissani. Kuiva kesä oli verottanut mustikkasatoa, mutta villivattua löytyi älyttömästi. Toki niitä mustikoitakin, ei vain ihan samoissa mitoissa kuin ennen.

Nautin kovasti marjastuksesta ja metsäretkistä. Ja oli ihana nähdä, miten lapsikin oli ihan täysillä mukana.

Mustikoista ja vadelmista tein piirakan Chocochilin ohjeella. Kiitos reseptistä, tämä on mulle sellainen ihan tavallinen, mutta aina yhtä toimiva luotto-ohje. Parasta piirakka on Oatlyn

vaniljakastikkeen tai vaniljajäätelön kera, mutta menee kyllä ilmankin.

MUSTIKKA-VADELMAPIIRAKKA

pohja

100 g margariinia

0,5 dl sokeria

1 tl vaniljasokeria

1 tl leivinjauhetta

3,5 dl vehnäjauhoja

0,5 dl kauramaitoa

täyte

4 dl marjoja

1-2 rkl sokeria

50 g margariinia

1,5 dl kaurahiutaleita

1 dl fariinisokeria

Sekoita yhteen sokeri, margariini ja vaniljasokeri. Yhdistä ensin leivinjauhe jauhoihin ja lisää ne sitten rasva-sokeriseokseen yhdessä kauramaidon kanssa. Painele taikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.

Ripottele taikinan päälle mustikat ja sokeri. Yhdista margariini, kaurahiutaleet ja fariinisokeri ja ripottele muruseos mustikoiden päälle.

Paista piirakkaa 200 asteessa noin 20 minuuttia.

"chickenstyle" seitanpihvit.

Heipä hei pitkästä aikaa!

Tämmöisten kanatyylisten seitanpihvien ohje tuli vastaan facebookin kautta, ja seitanin suurkuluttajana piti ohjetta päästä hetimiten kokeilemaan. Nämä sopii pannulle ja grilliin, vielä kun päälle puristi tuoretta limemehua niin kyllä kelpaa!

Seitan on gluteenijauhoista valmistettu, rakenteeltaan vähän lihankaltainen ruoka. Siinä on korkea proteiinipitoisuus ja oikein maustettuna se on vaan tosi hyvää! Seitantaikina muotoutuu niin paistiksi, pihveiksi kuin vaikka vegekebabiksikin. Vegaanisista proteiininlähteistä se onkin oma suosikkini. Valmistus on monivaiheinen, muttei erityisen hankala. Itse olen kokenut helpoimmaksi tehdä kerralla vähän enemmän, sillä seitania voi mainiosti pakastaa sellaisenaan tai marinoituna. Gluteenijauhoja sekä ravintohiivahiutaleita, (joista en ennen ollut kuullutkaan, mutta nykyään ne kuuluvat kuiva-ainekaappini peruskattaukseen) löytyy erikoiskaupoista, esim. Punnitse ja säästä.

Aina välillä minulle ihmetellään, että jos en halua syödä lihaa, miksi ihmeessä vegaaniruokavalioon pitää sitten änkeä lihaa muistuttavia asioita. Perinteisellä suomalaisella ruokavaliolla varttuneena vastaus on ainakin minulle helppo: koska kaipaan ruokia, joihin olen tottunut. Minun lapsuudessani meillä ei syöty kikhernecurrya, vaan aterian proteiinit tulivat pääsääntöisesti eläinkunnan tuotteista. Ja vaikka uudet makumaailmat minua kiehtovatkin, kaipaan välillä jotain "ihan tavallista". Nykyisin olen luopunut eläinkunnan tuotteista ruokavaliossani lähinnä mieltäni askarruttavien eettisten kysymysten vuoksi, en siksi, etten tykkäisi niiden mausta. Siinä siis minun syyt siihen, miksi yritän toisinaan kopioida minulle tuttuja ruokia, vegaaniversioina.

Alkuperäinen ohje tuli vastaan Linssinööri-blogissa, kiitos paljon!

kanatyyliset seitanpihvit

seitantaikina:

4dl gluteenijauhoja (löytyy erikoiskaupoista, esim. Punnitse ja säästä)

1dl kypsiä kikherneitä

3rkl soijakastiketta

1rkl maapähkinävoita

2tl sitruunamehua

2½dl vettä

3/4dl ravintohiivahiutaleita 

2tl broilerimaustetta

1tl currya

1tl savupaprikaa

ripaus sokeria

keitinliemi:

1l vettä

1 kasviliemikuutio

2rkl soijakastiketta

marinadi:

½dl oljyä

½ sitruunan mehu

½sitruunan raastettu kuori

1tl (agave)siirappia

½tl currya

½tl suolaa

Sekoita sauvasekoittimella kikherneet sekä nestemäiset aineet. Sekoita joukkoon kuivat aineet ja vaivaa massasta taikina. 

Muotoile taikinasta pötkö. Leikkaa 8 osaan ja vielä kukin osa puoliksi. Muotoile pihveiksi.

Kiehauta keitinliemen ainekset. Keitä pihvejä noin 15-20min.

Sekoita marinadin ainekset ja marinoi keitettyjä seitanpihvejä vähintään pari tuntia tai vaikka yön yli. Voit myös pakastaa seitanin, marinadin kanssa tai ilman.

paista pihvit grillissä tai pannulla. 

kirjoneulelapaset.

Minin hoitotäti vaihtaa työpaikkaa. Läksiäislahjaksi askarreltiin tietysti kortti, mukaan neuloin nämä kirjoneulelapaset, jotka saivat inspiraationsa Villasukkarakkautta-blogin Jonnalta. Lisäksi halusin lapasiin kettuteemaa ja löysin Novitan-sivuilta mallia kettukarkkikuvioon.

Lapaset on Villestä sekä dropsin Nepalista. naisten lapasia varten loin 44 silmukkaa (kettukuviossa 45)

avokado-suklaamousse.

Meillä oli kotona paljon ylikypsiä avokadoja. Miettiessäni miten niitä voisi hyödyntää, muistin Viiden tähden vegaani-kirjassa bongaamani avokado-suklaamoussen ohjeen. Avokadoa näkee ehkä useammin suolaisissa ruoissa, mutta läpikotaisin kypsänä se toimii hyvin myös tällaisessa makeassa jälkkärissä antaen mousselle ihanan kuohkean ja kermaisen rakenteen.

2 kypsää avokadoa
1 1/4dl makeuttamatonta kaakaojauhetta
1 1/4dl tomusokeria
½ makeutettua soijamaitoa (tai muuta kasvimaitoa, jos käytät makeuttamatonta niin voit halutessasi lisätä hieman sokerin määrää)
1½tl vanilja-aromia (tai vaniljasokeria)

Sekoita ainekset tasaiseksi sauvasekoittimella. Säilytä moussea jääkaapissa ennen tarjoilua, Tässä kuvassa olen rouhinut moussen päälle vielä hieman vegaanista suklaata.

---

Varioin tätä reseptiä usein myös jättämällä sokerin pois ja lisäämällä massaan yhden banaanin.

yhteisö.

Hei taas pitkästä aikaa

Onneksi en vuosi sitten vielä tiennyt, miten raskas tulevasta vuodesta on tulossa. Olisin ehkä lamaantunut täysin. Vastoinkäymisten jälkeen menen päivä kerrallaan eteenpäin.

Eropäätöksen jälkeen mietin, mihin suuntaan nyt. Miten pärjätä yksin. Ei ole tukiverkostoa lähellä, ei kavereita joiden elämänvaihe olisi samassa kohdassa omani kanssa. En ole yksin, mutta yksinäinen.

Minä ja nelivuotias vaihdoimme kerrostalokolmion omakotitaloon. Muiden kanssa. Täällä meitä nimittäin asuu minun ja minin lisäksi seitsemän muuta tyyppiä - neljä aikuista sekä kolme lasta. Meillä on lapsiperheyhteisö, jollaista en ennen osannut kuvitellakaan. Minillä on nyt kaksi kotia, toinen kommuunissa, toinen isän luona. Ainakin toistaiseksi hän on suhtautunut asiaan hyvin.

Lapselle on täällä ikäistään seuraa, joiden kanssa leikkiä (ja kinastella kuin mitkäkin sisarukset). Muilta saa tukea. Voin uppoutua keskusteluihin tai olla täydellisen epäsosiaalinen yksin tai yhdessä muiden kanssa. Niin kuin itsestä hyvältä tuntuu. Sitä, miten perisuomalainen introverttiluonne, "kotona tarvii olla omaa tilaa ja rauhaa", päätyy lapsiperhekommuuniin, ei ole itsellenikään ihan selvää.

Täällä me kuitenkin nyt ollaan ja meidän on hyvä olla. Ja oon varma, että tästä vuodesta tulee upea. Pikkuhiljaa herättelen siis blogiakin taas henkiin.

mutakakku (vegaaninen)

2,5dl vehnäjauhoja 

2,5dl sokeria 

1 dl kaakaojauhetta 

ripaus suolaa

1 1/2 tl leivinjauhetta 

1 tl vaniljasokeria

1 dl öljyä

2,5 dl soija- tai kauramaitoa

100 g tummaa suklaata (esim. brumbergin tai pandan tumma suklaa)

vaahdotettua soijavispiä + sokeria & vaniljasokeria

(itse sulatin ja lisäsin soijavaahdon joukkoon lisäksi vegaanista valkosuklaata)

marjoja tai hedelmiä

suklaarouhetta

Kiinnitä leivinpaperi irtopohjavuoan pohjalle. Voitele reunat margariinilla (esim. sininen keiju).

Sulata suklaa. Sekoita kulhossa muut ainekset ja lisää lopuksi joukkoon suklaasula huolellisesti sekoittaen

Levitä taikina kakkuvuokaan. Paista 175-asteisessa uunissa noin 20-25 minuuttia. Tarkkaile kypsyyttä paiston aikana, mutakakku on valmis kun se on reunoilta kypsä, mutta keskeltä taikinamaisempaa.

Uutela.

Helsinki on siitä kiva kaupunki, ettei keskustasta ole paljoakaan matkaa luonnon helmaan. Meille tutuin luontokohde on Itä-Helsingin Vuosaaressa sijaitseva Uutela, jonne hurauttaa alle puolessa tunnissa vaikka metrolla. Asemalta Uutelaan pääsee ottamalla suunnaksi Aurinkolahden/Vuosaaren sataman joko jalkaisin tai taittamalla muutaman pysäkin bussilla.

Uutelasta löytyy ainakin pari keittokatosta, Nuottaniemi ja Niemenpaja, jossa nauttia omia eväitä. Suunnattiin taas näistä kauimmaiselle eli Niemenpajaan. Hyvällä säällä grillaajia on suurella todennäköisyydellä muutama muukin, vaikkei nyt mistään suuresta yleisöryntäyksestä ole tarvinnut ainakaan meidän aikana puhuakaan. Periaatteessa paikalta pitäisi löytyä polttopuita valmiina, mutta johonkin ne sieltä taitaa yleensä kadota aika nopeaan.. Eli suosittelen varaamaan tulentekotarpeet omasta takaa.

Vaikken olisi itsestäni uskonutkaan, olen salakavalasti mieltynyt kaupunkielämään. Silti veri vetää edelleen myös sinne mettän keskelle. Luonnossa mieli lepää ja kaupungit pöhinät unohtuu.