torstai 14. toukokuuta 2015

kaksivuotias.

Tänään meidän hurmaava esikoinen täytti jo kaksi vuotta <3

"Viralliset" pirskeet pidämme vasta viikonloppuna, mutta tänäänkin päästiin jo virittäytymään juhlatunnelmaan ystäväperheen saapuessa kylään. Menoa ja meininkiä riitti päikkäriaikaan asti, eikä sittenkään olisi vielä millään malttanut mennä nukkumaan..


Iltapäivällä suuntasimme Roihuvuoreen, jossa vietettiin tänään hanami-juhlaa. Hanamia juhlitaan vuosittain kirsikkapuiden kukinta-aikaan. Aurinko paistoi ja väkeä oli liikkeellä paljon. Kiipesimme vesitorninmäelle katselemaan juhlaa, tornin kupeessa oli sen verran rauhallisempaa, että muksunkin uskalsi päästää juoksentelemaan ympäriinsä. Vesitornilta jatkoimme matkaa japanilaistyyliseen puutarhaan, jossa vierailimme myös viime vuonna





Kaksi vuotta on mennyt yhdessä hujauksessa. Hurjasti onnea meidän rakkaimmalle syntymäpäivän johdosta!


1 kommentti: