torstai 2. lokakuuta 2014

muovailuvaha.

Moni on varmaan tehnyt lapsena taikataikinaa, eikä muovailuvahan valmistus ole kovin paljon monimutkaisempaa. Meidän 1v4kk lapselle tää oli vielä vähän outo juttu, eikä taikinaa jaksettu kovin kauan ihmetellä. Uskoisin kuitenkin, että kyllä tästä jossain vaiheessa tulee ihan kivaa sisäpuuhaa vaikka sadepäivien varalla. 

Halusin tehdä taikinaa eri väreissä, ja tein kutakin väriä vain kolmasosan ohjeen määrästä. Taikinan värjäykseen käytin elintarvikevärejä, keltainen muovailuvaha puolestaan on värjätty kurkumalla. Tämä muovailuvaha on myrkytöntä, joten ei haittaa jos lapsi sattuu taikinaa vähän maistamaan.


itsetehty muovailuvaha:

4dl vehnäjauhoja
2dl suolaa
3rkl alunaa (apteekista saa)
5dl kiehuvaa vettä
2-3rkl ruokaöljyä
(elintarvikevärejä)

Sekoita vesi, öljy ja väri. Sekoita jauhot, suola ja aluna. Lisää kuivat aineet nesteeseen, sekoita. Odota että taikina hieman jäähtyy ja vaivaa taikina tasaiseksi. Lisää tarvittaessa jauhoja.

Säilytä pussissa tai kelmuun käärittynä. Muovailuvaha, johon tulee alunaa, säilyy noin 2kk. Muovailuvahan voi valmistaa ilman alunaakin, niin kuin Harmaa ja muut iloiset värit-blogin Minna oli tehnyt - häneltä innostuksen muovailuvahan valmistukseen sainkin (:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti