torstai 14. marraskuuta 2013

Dulce de leche - juustokakku.

Isänpäiväksi leivoin miehen toiveesta tätä HS:n sivuilta bongattua dulce de leche - kakkua. Kakku oli herkullista, mutta  - kuten reseptistäkin jo saattaa arvata - todella makeaa. Tämä juustokakku hyydytetään uunissa, ja kakun valmistukseen kannattaa varata aikaa. Itse leivoin kakun edellisenä iltana valmiiksi jääkaappiin, joten Isänpäivänä ei tarvinnut uhrata aikaa leipomiseen. 

Vuoraa pienen, halkaisijaltaan noin 20cm irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla (minä tein kakun vain halk. 17cm pikkuvuokaan > käytin täyte 2:n 300g tuorejuustoa). Murskaa keksit, lisää joukkoon sulatettu voi ja sokeri. Painele keksimassa vuoan pohjalle ja laita jääkaappiin jähmettymään.

Valmista täyte 2. Vaahdota kerma, sekoita joukkoon tuorejuusto. Lisää kananmunat sekä sokerit, sekoita tasaiseksi.

Ota vuoka jääkaapista ja lusikoi keksipohjan päälle karamellisoitu, kondensoitu maito. Lisää sen jälkeen tuorejuustotäyte ja kopauta vuokaa pöytää vasten pari kertaa, jotta täyte tasoittuu.

Paista kakkua 150 asteisessa uunissa n. 1,5 tuntia. Anna kakun jäähtyä vuoassaan ja laita tekeytymään jääkaappiin mieluiten yön yli. 

Valmista kuorrute: laita ainekset kattilaan, kuumenna miedolla lämmöllä koko ajan sekoittaen, kunnes suklaa on sulanut. Anna jäähtyä hieman ja valuta kuorrute kakun pinnalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti