tiistai 30. kesäkuuta 2015

viimeinen päivä hoitovapaalla.



En oikein tiedä, oliko mulla mitään odotuksia siitä, mitä hoitovapaalla oleminen tulee olemaan. Olen pyrkinyt elämään niin, ettei mun tarvitsisi miettiä ajan käyvän pitkäksi, etten joutuisi siihen olotilaan "ettei ole mitään tekemistä". Ensimmäiset puolitoistavuotta lapseni elämästä aika kulkikin kuin siivillä, mutta sen jälkeen huomasin turhautumisen hiipivän pääkoppaan.



Olen kiitollinen siitä, että mulla on ollut mahdollisuus olla hoitovapaalla. Ihan lapsen takia, mutta myös itsenikin. Hoitovapaa onkin ollut pääasiassa ihanaa aikaa. Äitinä oleminen on parasta, enkä ennen lasta tajunnut, miten paljon sitä voikaan toista rakastaa. Mutta en aio valehdella - olen myös joutunut kohtaamaan ja käsittelemään sellaisia tunteita ja ajatuksia, joita en olisi koskaan halunnut joutua kokemaan. Loppujen lopuksi sekin on hyvä. Koska jos vanhemmuus olisi vain sellaista kuin ehkä jossain alitajunnassa olen sen kuvitellut olevan, en olisi oppinut tästä yhtään mitään.



Lapsi aloittaa päiväkodin ja tutustumiset ovat sujuneet hienosti. Olen lähinnä seuraillut sivusta, miten hyvin lapsi menee muiden mukana. Ihannemaailmassa jatkaisin lapsen kanssa kotona vielä vuoden, mutta nyt on kuitenkin meille oikea aika tähän.



Palaan työmaalle motivoituneempana kuin koskaan. Reilun kahden vuoden aikana olen kasvanut ihmisenä, oppinut kärsivällisyydestä sekä kehittänyt organisointikykyjäni (ja lisäksi minusta on tullut fiksumpi rahankäyttäjä).

Yksi jakso päättyy ja toinen alkaa. Vastahan jäin äitiyslomalle...

tiistai 23. kesäkuuta 2015

säilytyspussi kestovaipoille.

Reissussa tai kohta alkavassa päiväkodissa lapsen likavaipat kulkevat kosteudenpitävässä pussissa. Tämän pussin olen ommellut itse Lähiömutsin ohjeella. Pussi on ommeltu pul- eli kosteussulkukankaasta. Sivussa on vetoketju, josta vaipat saa kätevästi sujautettua pussiin.



Kankaan olen ostanut joskus kirppikseltä, vetoketju löytyi kaappien kätköistä ja pussin ripustusnaruksi laitoin vanhan vaihtokengännauhan. Eipä tullut kalliiksi. Sivuvetoketjulla varustettu malli vaikuttaa tosi toimivalta ja taidan tehdä näitä useamman eri kokoisina. Kosteussulkukankaasta tehty pussi toimii varmaankin hyvin myös vaikka uimakamppeiden tai muun likapyykin kuljetuspussukkana.


paholaisenhillo.

Paholaisenhillo eli makea tomaatti-chilihillo käy moneen, vaikka grilliruokien, pitsan tai hampurilaisten kanssa. Hillon kanssa taas vähän sovelsin ja laitoin joukkoon vähän sitä sun tätä, kuitenkin tätä Dansukkerin ohjetta mukaillen:



800 g tomaatteja TAI
800 g kuorittuja tomaatteja tomaattimehussa
400 g punaisia paprikoita
4–6 punaista chiliä
6–8 valkosipulin kynttä
1 tl suolaa
1 tl mustapippuria
2 tl oreganoa
1/2 dl etikkaa
1 pkt (330 g) Dansukker Hillo-marmeladisokeria

Leikkaa tuoreisiin tomaatteihin ristiviillot ja pane ne 30–60 sekunniksi kiehuvaan veteen. Valuta vesi pois ja jäähdytä tomaatit kylmän juoksevan veden alla. Irrota kuoret, leikkaa tomaatit lohkoiksi ja poista kovat kantaosat. Pane tomaattilohkot paistokasariin. Jos käytät säilöttyjä tomaatteja, kaada ne liemineen kasariin ja leikkaa saksilla neljään osaan.

Halkaise pestyt paprikat ja chilit, poista siemenet ja silppua puolikkaat. Murskaa kuoritut valkosipulin kynnet. Lisää silput ja mausteet kasariin. Anna kiehua puolisen tuntia.

Lisää etikka ja hillo-marmeladisokeri. Kuumenna uudelleen kiehuvaksi ja keitä 3–5 minuuttia silloin tällöin sekoittaen. Jäähdytä hetki ja purkita. Säilytä jääkaapissa. 


sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

raparperi-porkkanahillo.

Koska porkkana on toiminut hilloissa aiemminkin niin hyvin, päätin tällä kertaa kokeilla hilloa porkkanoista sekä äidiltäni saamista raparpereista. Hyvää on!


500g porkkanoita
500g raparperia
1,5dl vettä
500g hillosokeria

Paloittele porkkanat sekä raparperit ja keitä ne pehmeiksi vedessä. Soseuta. Laita kattila takaisin liedelle, sekoita joukkoon hillosokeri ja anna kiehua muutama minuutti. Säilö hillo puhtaisiin ja kuumennettuihin lasipurkkeihin ja säilytä viileässä. Sopii myös pakastettavaksi.

torstai 4. kesäkuuta 2015

suklainen uunijuustokakku.

Tein lapsen synttäreiden aikaan tällaista uunijuustokakkua. Olen syystä tai toisesta päätynyt tekemään juustokakut useimmiten hyydyttämällä, mutta kyllä tämmöinen uunissa kypsytetty, amerikkalaisempi versiokin oli vallan herkullista. Ohjeen olen muokannut Amerikan herkut-kirjasta löytyvän reseptin pohjalta.

No, ohan se varsin ruma. Vastaisuuden varalle siis muistutukseksi, että pelkästään tuoreilla marjoilla ja tomusokerilla saa jo ihmeitä aikaan.


pohja:
180g digestivekeksejä murskattuna
2rkl kaakaojauhetta
1rkl sokeria
100g voita sulatettuna

täyte:
400g tuorejuustoa
200g maitorahkaa
2½dl sokeria
3rkl vehnäjauhoja
2tl vaniljasokeria
ripaus suolaa
4 kananmunaa
2,5dl tummaa suklaata tai maitosuklaata rouhittuna

Kuumenna uuni 175-asteiseksi. Sekoita keksimurut, kaakaojauhe ja sokeri kulhossa. Kaada mukaan voisula ja sekoita hyvin. Painele seos irtoreunaisen, noin 24-senttisen vuoan pohjalle ja reunoille. Laita vuoka jääkaappiin täytteen valmistuksen ajaksi.

Vatkaa tuorejuusto, rahka, sokeri, 2rkl vehnäjauhoja, vaniljasokeri ja suola kulhossa tasaiseksi seokseksi. Vatkaa joukkoon munat yksitellen.

Sekoita loput jauhoista suklaarouheeseen ja sekoita rouhe täytteeseen.

Kaada täyte vuokaa ja paista kakkua 1h15min tai kunnes täyte on kiinteytynyt.

Jäähdytä kakku ja pidä sitä kylmässä vähintään 4h ennen tarjoilua.




tiistai 2. kesäkuuta 2015

kesäpaitoja lapselle.

Halusin tehdä lapselle muutaman kesäpaidan ja innostuin taas pitkästä aikaa ompelemaan. Harjoittelin ensin miehen vanhoilla, jo roskiskamaa olevilla paidoilla. Piirsin kaksi erilaista kaavaa, joiden mallina käytin lapsen vanhoja paitoja. Muutaman harjoituspaidan jälkeen sain tehtyä tämmöiset: 


Toivottavasti ompeluinnostus jatkuisi tällä kertaa vähän pitempään, yleensä kun teen tyylillä "en tiedä yhtään mitä teen, mutta katotaan mitä tulee". Innostus lopahtaa sitten siihen, kun ei onnistukaan niin kuin haluaisin... Näistä paidoista tuli kuitenkin ihan kivat, joten toivottavasti sitä jaksaisi haastaa itseään ompeluharjoitusten parissa jatkossakin. Paidat ovat noin kokoa 98.